Ikaalinen sai taivaalta siunauksen

KRSsiunauspallosta

Tapahtuman järjestävän Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma lausui kuumailmapallossa tapahtumapaikan yllä Kansan rukouksen Ikaalisten kaupungin ja asukkaiden puolesta ja johdatti sitten kanssamatkustajansa yhdessä lausumaan Herran siunauksen.

– Pyysimme siunausta Sanan Suvipäiville ja ihmisille, jotka tulevat juhlille, Ulla Saunaluoma sanoo.

Siunauksilliseen lentoon noustiin Ikaalisten keskustan eteläpuolelta. Matkareiti kulki ohi kirkon ja Wanhan kauppalan ja kolmen vartin kuluttua laskeuduttiin maaseutukylään.

Sanan Suvipäivien tarjonta on rakennettu monipuoliseksi. Viitisenkymmentä virka- ja luottamushenkilöä eri seurakunnista kokoontuu perjantaina 17. kesäkuuta seminaariin miettimään vastausta ajankohtaiseen kysymykseen, millainen on elämää sykkivä seurakunta?. Professori Miikka Ruokanen tulee pohtimaan kirkon hengellisen uudistumisen tarvetta.

Sanallisen julistuksen ohjelmatarjontaan kuuluu musiikia, teatteria ja gospellattareitakin pääsee kokeilemaan. Puhujavieraita ovat mm. piispa Matti Repo sekä Kalevi Lehtinen. Oman antinsa musiikkitarjontaan tuovat muun muassa Johanna Kurkela, Juha Tapio, Jukka Tolonen sekä Marzi Nyman.

Sanan Suvipäivät järjestetään kohtaamisia -teemalla 17-19. kesäkuuta Ikaalisten pesäpallostadionilla. Ikaalisiin odotetaan noin kuutta tuhatta juhlavierasta.

Tutustu juhlien ohjelmaan.

Edellinen artikkeliMuhoksella suojellaan naakkoja Assisilaisen hengessä
Seuraava artikkeliMuslimit puolustavat kristillisiä arvoja

Ei näytettäviä viestejä