Kouluttaja Tytti Pietilä on tavannut elämänsä aikana tuhansia seurakuntien luottamushenkilöitä. Koulutuskeskus Agricolassa työskentelevä Pietilä on kiertänyt Suomen kirkon seurakuntia lähes 20 vuotta. Hän siis tietää, mitä luottamushenkilöiden mielessä liikkuu.
Helmikuun puolivälissä Pietilä on juuri palannut Helsinkiin Iisalmessa ja Säkylässä järjestetyistä koulutuksista. Tuoreilla kierroksilla esillä olivat tuttuun tapaan seurakuntaliitokset ja taloustilanteet.
Seurakuntavaalit käytiin viimeksi syksyllä 2010. Niissä uusjakoon meni puolet lähes 8 500:sta päättäjän paikasta. Moni uusista luottamushenkilöistä on ollut kauden alkupuoliskolla hämmentynyt; uudet päättäjät kokevat vaikutusmahdollisuutensa vähäisemmiksi kuin kokeneet.
Perehdy oikeuksiisi ja verkostoidu
Ongelmiin on monenlaisia ratkaisuja. Tärkein on tässä: vaikutusvaltaa saa perehtymällä oikeuksiinsa, verkostoitumalla, osallistumalla valmisteluun ja tarjoamalla osaamistaan erilaisiin tehtäviin.
Kotimaa pyysi viime syksynä luottamushenkilöitä kertomaan kokemuksistaan seurakunnallisessa päätöksenteossa. Pääseekö luottamushenkilö vaikuttamaan ja miten? Kotimaalle kirjoitti vajaat 30 luottamushenkilöä. Pietilä tunnistaa heidän kokemuksensa helposti.
– Tältä todellisuus seurakunnissa näyttää, Pietilä vahvistaa.
Pietilä listasi Kotimaan pyynnöstä yleisimmät luottamushenkilöitä vaivaavat ongelmat. Pietilän listaa tarkasteltiin yhdessä luottamushenkilöiden Kotimaalle kirjoittamien kokemusten kanssa.
1. Luottamushenkilöt eivät aina tiedä, mihin ovat asettuneet ehdolle. Luottamuselinten toiminta ja valtuudet pitää ottaa haltuun.
Vaaleissa ehdolle asettunut ei välttämättä tiedä, mihin hän voi valituksi tultuaan vaikuttaa. Uudet luottamushenkilöt voivat hämmentyä ensimmäisistä järjestäytymiskokouksista, joita kokeneemmat konkarit ovat huolella valmistelleet.
Tämän vaalikauden järjestäytymiskokoukset pidettiin vuoden 2011 alussa. Kirkkoneuvostot ja yhteiset kirkkoneuvostot valittiin kaksivuotisiksi toimikausiksi. Samalla kirkkovaltuustoille valittiin kaksivuotiset maallikkopuheenjohtajat. Useimmissa tapauksissa valituksi tuli vaaleissa eniten ääniä saanut henkilö.
Tämän vuoden alussa järjestäydyttiin uudestaan. Jotkut valtuutetut eivät silti ehkä vieläkään tiedä, miten kaksivuotiset kirkkoneuvostopaikat ja johtokuntien ja jaostojen paikat jaettiin. Moni niissä istuva kuitenkin kokee, että juuri näissä paikoissa valtaa pääsee käyttämään; johtokunnat ja jaostot valmistelevat asioita valtuustoille.
Puheenjohtajavalintoihin liittyy usein sopimuksia. Osa on julkisia, osa käytävillä päätettyjä. Minkä puolueen tai kirkollisen ryhmittymän vuoro on ottaa puheenjohtajuus? Kenellä on hyvät suhteet seurakunnan ylimpiin viranhaltijoihin?
Herätysliikkeillä ja poliittisilla puolueilla on omat intressinsä. Viime vaaleissa entistä näkyvämmäksi tulivat muutkin ryhmittymät, kuten Tulkaa kaikki -liike ja Nuorten aikuisten Navi-verkosto. Ne ovat tuoneet kentälle uutta säpinää.
2. Luottamushenkilöt valmistautuvat huonosti. Jotkut avaavat esityslistan sisältävän kirjekuoren vasta kokouksessa.
Luottamushenkilöiden olisi hyvä tuntea kirkko- ja hallintolakia. Lisäksi pitäisi hallita talousasioita ja hyvä kokoustekniikka. Puheenjohtajilta osaamista vaaditaan vielä enemmän.
Kokemus on osoittanut, että jos luottamuselimessä on paljon ensikertalaisia, päätöksenteko vaikeutuu. Samoin käy silloin, jos luottamushenkilöissä on paljon ”urakiipijöitä” tai ”jäähdyttelijöitä”. Ensin mainittu ei ehdi hoitaa tehtäväänsä kunnolla, jälkimmäinen ei ole motivoitunut.
Jos haluaa nostaa jonkin asian keskusteluun, sen saaminen kokousagendalle pitää valmistella yhdessä puheenjohtajan kanssa. Jos se ei onnistu, kannattaa valmistaa muita luottamushenkilöitä aiheen käsittelyyn. Joukkovoimalla voi vaikuttaa paremmin.
Ja jonkun on aina viime kädessä tehtävä se esityslistan päätösehdotuksesta poikkeava esitys, josta voidaan tarvittaessa äänestää.
3. Moni luottamushenkilö yllättyy siitä, että kirkollinen päätöksenteko on hidasta, kankeaa, hallinnollista – eikä ollenkaan hurskasta.
Tämä näkökulma tuli esiin lähes kaikissa Kotimaalle lähetetyissä luottamushenkilöiden kommenteissa.
Kaksi tuoretta valtuutettua kirjoitti, etteivät he jaksaisi keskittyä meneillään olevaan seurakuntaliitoskeskusteluun. Heitä kiinnostaa tekeminen: kirkko, joka näkyy ihmisten arjessa ja hankkeet, joihin heitä on kutsuttu.
Keskikokoisen seurakunnan uusi luottamushenkilö pohti seuraavaa:
”Johtokunnissa voin kokea osallisuutta, mutta valtuusto on ollut pettymys. – – Aion kokeilla uusia tapoja toimia ja tutkia yhdessä tekemisen mahdollisuuksia. Kun saisi edes keskustelua aikaiseksi! Hyvä perinne kaipaa myös uusiutumista, ja olisin valmis sitä tekemään.”
4. Kirkkoherran asemaa seurakuntaneuvostossa ja yksittäisten seurakuntien kirkkoneuvostoissa pidetään ongelmallisena. Hän on pääsääntöisesti asioiden valmistelija, niiden esittelijä ja päätösten toteuttaja. Joskus kirkkoherra jättää liikaa valtaa luottamushenkilöille.
”Kirkkoherran asema on kiinnostava. Hänen ei tarvitse nauttia kenenkään luottamusta. Riittää, että hän ei tee virkavirhettä”, eräs luottamushenkilö kirjoitti Kotimaalle.
Keskikokoisen seurakunnan valtuutetut miettivät, miksi he eivät saa sovittuja raportteja pyytämälläkään nähtäväksi. He ovat kokeneet, että kirkkoherran käyttämä valta tarkoittaa ”teette niin kuin käsken”.
Toisen keskikokoisen seurakunnan tuoretta valtuutettua harmittaa, että pöytäkirjoja ei ole julkisesti netissä. Se on hänestä kuitenkin pienempi ongelma kuin se, ”että vaikka kokouksissa jotain on kirjattu pöytäkirjaan, mitään ei tapahdu”.
Pienen seurakunnan luottamushenkilön mielestä koko seurakuntaa pyörittää toinen luottamushenkilö: ”On peiliin katsomisen paikka, jos luottamustoimi alkaa palvella tekijänsä tarpeita ja etuja tai siitä tulee taakka seurakunnalle.”
Erityisesti pienillä paikkakunnilla sama ihminen saattaa olla yhtä aikaa monissa tärkeissä asemissa.
5. Tunteet tulevat peliin, kun kyse on kirkollisista kestoaiheista: naispappeudesta, seksuaalivähemmistöistä ja lähetysmäärärahoista.
Naispappeutta ja seksuaalisia vähemmistöjä käsittelevät asiat nousevat keskusteluun erilaisissa asiayhteyksissä. Viimeksi molemmat asiat on liitetty seurakuntien jakamiin lähetysmäärärahoihin. Keskustelussa ovat kunnostautuneet suurten seurakuntayhtymien valtuutetut. Luottamushenkilöt ovat kiinnostavassa tilanteessa, kun jakoperusteisiin sovitellaan kirkkolakia ja kirkon oppia.
Aina ei onnistuta pitämään tunteita erossa päätöksenteosta. Kankaanpäässä kirkkoneuvoston kokoustunnelmat kärjistyivät viime kesänä niin, että tapaus johti lehtiotsikkoon: ”Nyrkit heiluivat kirkkoneuvoston kokouksen päätteeksi” (Satakunnan Kansa 7.8.2012).
Lehden mukaan kirkkoherra oli antanut naispappeutta vastustavalle kappeliyhdistykselle luvan jakaa ehtoollista Niinisalon seurakuntakodissa. Tuomiokapituli on kuitenkin kieltänyt toiminnan. Kirkkoneuvosto ei halunnut hakea tuomiokapitulilta lupaa siihen, että Niinisalon seurakuntakodissa saataisiin jakaa ehtoollista.
6. Talousasiat herättävät neuvottomuutta. Talouden lukuja olisi hyvä avata aina, kun se on mahdollista.
Joskus uusien luottamushenkilöiden silmiin osuu tapa, johon aiemmat valtuutetut eivät ole puuttuneet.
Raumalla tuli viime kesänä esiin tapaus, jossa kirkkovaltuusto ei myöntänyt vastuuvapautta kirkkoneuvostolle eikä talousjohtajalle: ”Seurakunnan talousjohtajan pyörittämät osake- ja arvopaperisijoitukset sekä kirkkoneuvoston passiivisuus sijoitustoiminnan valvonnassa sai Rauman kirkkovaltuustolta myrskyisää kritiikkiä. Vuosikausia hiertänyt asia nousi esiin kirkkovaltuuston tilinpäätöskokouksessa.” (Satakunnan Kansa 19.6.2012)
Tunteita herättävät myös kiinteistökaupat. Vaikka kiinteistöstrategia ja talouspäällikkö osoittaisivat, että myynti on välttämätöntä, yksikään kauppa ei etene ilman pitkiä, tunteikkaita keskusteluja.
Moni luottamushenkilö pitää suurimpana kompastuskivenään juuri talousasioita. Seurakunnan suurimmat budjettiosuudet kohdistuvat henkilöstöön ja kiinteistöihin. Luottamushenkilön pitää osata arvioida kokonaisuutta: rakennus vai toiminta, rekrytointi vai viran lakkauttaminen.
7. Luottamushenkilöiden on syytä tietää realistisesti, millaisessa ympäristössä työntekijät ja seurakunnat toimivat.
Suurissa seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä asioiden mittakaavat ovat todella suuria. Asiat ovat hyvin valmisteltuja, jotkut kokevat että liiankin hyvin. Ihmiset saattavat jopa pahoitella sitä, että he käyttävät puheenvuoron ja pitkittävät kokousta. Isotkin asiat etenevät silti usein esityslistan mukaan.
Kun edessä on paljon isoja asioita, luottamushenkilö voi perehtyä siihen, minkä kokee erityisen tärkeäksi.
Annetaan lopuksi puheenvuoro Kotimaalle kirjoittaneelle Antero Rossille. Kouvolalainen luottamushenkilö istuu niin kirkolliskokouksessa kuin oman seurakunnan johtokunnissakin.
Aivan ensimmäiseksi hän vinkkaa: ”Pitää tunnistaa, missä valmisteluvaiheessa asiaan on paras mahdollisuus vaikuttaa. Yleensä se on alkumetreillä. Kannattaa siis lukea tarkoin muun muassa toiminta- ja taloussuunnitelmien osia, joissa vuosiluku on 2014 tai 2015.”
”Isoissa ja syviä tunteita kuohuttavissa asioissa paras lopputulos saadaan hitaasti kiiruhtamisen ja lohen kalastajan periaatteella. Asiantuntijajoukko tekee 2–3 vaihtoehtoista perusteltua pohjaesitystä. Järjestetään seminaareja ja vapaata kansalaiskeskustelua niin monta kertaa, että jokainen kokee saavansa sanoa jotain. Vailla päätöksenteon pakkoa tilaisuuksissa selviää yleensä, mitä on mahdollista ja mikä mahdotonta, ja siitä sitten asiantuntijavirkamiehet ja luottamushenkilöt yhdessä eri vaiheiden kautta saattavat asian maaliin.”
Jo toukokuussa kirkkoneuvostoissa ja kirkkovaltuustoissa tarkastellaan ensi vuoden toimintastrategiaa. Tähän työhön voi valmistautua tutkimalla viime vuoden toimintakertomuksia.
Jos suuntaa pitää tarkistaa, tutki, verkostoidu, valmistele ja – vaikuta.
Kotimaa-lehteä kustantava Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa kuuluu samaan Kirkkopalvelut ry -konserniin kuin luottamushenkilöitä kouluttava koulutuskeskus Agricola.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.