HS: KRP kiinnostui lestadiolaisten hyväksikäyttötapauksista

Keskusrikospoliisi ryhtyy tutkimaan, onko vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä poliisin tietoon tähän saakka tulemattomia hyväksikäyttötapauksia, kertoo Helsingin Sanomat lauantaina 9.4.

Krp toivoo asianomaisten kertovan tapauksista poliisille. Lisäksi krp aikoo pyytää asian selvittämisessä apua vanhoillislestadiolaisia edustavalta Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistykseltä (SRK).

Hyväksikäyttöä vanhoillislestadiolaisissa piireissä tutkineen yliopistotutkija Johanna Hurtigin tietojen mukaan hyväksikäyttötapaukset on pääosin viety poliisille, tai sitten ne ovat vanhentuneita.

Helsingin Sanomissa SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen tähdentää viranomaisille ilmoittamisen tärkeyttä.

SRK julkaisi torstaina liikkeen sisäisen selvityksen lasten hyväksikäytöstä.

Selvityksen mukaan tapauksia on 1980-luvulta alkaen 70-100 ja mahdollisia uhreja todennäköisesti satoja. Tekijöistä 30:n oikeusprosessi on ollut vireillä tai oikeuskäsittelyssä 2000-luvulla.

Yle uutiset kertoi eilen, että yhteensä Suomessa tulee esille vuosittain runsaat tuhat lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Lue myös:

Helsingin Sanomien jutun verkkoversio

SRK: Hyväksikäyttötapauksissa ei ole osattu toimia oikein

Tutkija: Hyväksikäytön myöntäminen uhrien kannalta erittäin arvokasta

Edellinen artikkeliTuusulan seurakuntaneuvosto näpäytti järjestöjä
Seuraava artikkeliRadion iltahartaudessa puhuttiin ”pippeliteologiasta”

Ei näytettäviä viestejä