Hirvi – metsän kruunupää

Jumala antoi ihmisille karjaa kasvatettavaksi. Koska pohjoisen ihmisillä ei ollut kunnollisia laitumia, eläimet vaelsivat metsissä.

Kun ihmiset sitten saivat raivattua ja rakennettua tilaa karjanpitoon, he sanoivat Jumalalle:

– No niin, anna nyt karjan tulla luoksemme.

Hirvi kuuli ihmisten puheet ja sekin kiiruhti Jumalan luo sanoen:

– Kiitos kun teit minusta näin suuren ja mahtavan. Viihdyn hyvin metsissä, enkä millään tahtoisi mennä ihmiselle kotieläimeksi.

– Olet oikeassa, sanoi Jumala ja päätti antaa sarvipäisen hirven kulkea vapaana.

Ihmisiä Jumalan päätös hieman kismitti ja siitä lähtien he ovat ahkerasti metsästäneet hirviä.

Hirvi (Alces alces) on suurikokoinen hirvieläin, joka on sopeutunut elämään ankarissa oloissa. Sen karvat ovat onttoja ja pitävät pakkasta, sen pitkät jalat soveltuvat lumessa kahlaamiseen.

Hirveä tavataan koko Suomessa Lapin tunturialueita lukuun ottamatta. 1920-luvulla hirvikanta oli huvennut huolestuttavan pieneksi, mutta rauhoituksen avulla se lähti räjähdysmäiseen kasvuun. Suomessa arvioidaan olevan jopa yli 100 000 hirveä.

Hirvi on tärkein riistaeläimemme. On laskettu, että kaiken riistan kokonaispainosta hirvi muodostaa 90 prosenttia. Hirvijahtiin osallistuu vuosittain noin 120 000 metsästäjää. Kaatolupien määrät vaihtelevat vuosittain, mutta enimmillään on annettu lupa jopa 80 000 hirven kaatamiseen.

Liikenteessä hirvionnettomuudet aiheuttavat vuosittain useita ihmishenkien menetyksiä. Hirviaidat ja hirvikannan rajoittaminen vähentävät onnettomuuksia.

Aikuisen hirven kohtaaminen luonnossa on aina järisyttävä kokemus: Onko se todella noin suuri! Moni autoilija myös lausuu mielessään hiljaisen rukouksen, kun huomaa hirven seisovan pellon reunassa.

Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.

Edellinen artikkeliHippiäinen – pieninkin pelastuu
Seuraava artikkeliMies huusi Allahia Kazanin Jumalanäidin kirkon katolla

Ei näytettäviä viestejä