Herättäjäjuhlien perinteinen kaftaanipakko poistuu

Vantaalla heinäkuussa vietettävien herättäjäjuhlien ehtoollismessussa uudistetaan juhlien vanhaa käytäntöä, jonka mukaan miespapit ovat jakaneet ehtoollista messussa yllään papintakki eli kaftaani.

Kaftaanin käyttäminen on Vantaan herättäjäjuhlillakin suositus, mutta vaihtoehtona voi nyt ensimmäistä kertaa olla musta puku, papinpaita ja -kaulus. Naispapit ovat käyttäneet tehtävässä omaa virka-asuaan. Alboja ehtoollista jakavat eivät ole käyttäneet. Liturgi ja saarnaaja sen sijaan pukeutuvat juhlamessussa albaan ja stolaan.

Lisäksi pappien kanssa ehtoollista jakavat ensimmäistä kertaa myös maallikot ehtoollisavustajina.

Vantaankosken kirkkoherra Hannu Pöntinen kertoo, että ajatus juhlien ehtoolliskäytäntöjen traditionmuutoksesta nousi Vantaankosken seurakunnan sisältä.

– Halusimme saada ehtoollisavustajat mukaan jakamaan ehtoollista pappien kanssa. Olen itse ollut idean isä. Tämä uudistus tehdään yhteisymmärryksessä Helsingin piispan ja Herättäjä-Yhdistyksen kanssa, Pöntinen kertoo.

Pöntisen mukaan herättäjäjuhlien ehtoollista jakamassa on tällä kertaa 60 pappia ja 60 maallikkoa. Maallikkojen kohdalla edellytetään, että heillä on omassa kotiseurakunnassaan valtuutus toimia ehtoollisavustajina.

Kaftaanin käytöstä luopumisessa on Pöntisen mukaan takana käytännön syitä. Monella ehtoollisenjakoon lupautuneella nuorena hankittu virkapuku ei ole enää edustuskelpoisessa kunnossa.

Kaftaaneihin ja naisten papinpukuun pukeutuneiden pappien juhlava kulkue on vuosikymmenien ajan kuulunut herättäjäjuhlien mieleen jääviin traditioihin. Kuinka juhlakansa ottaa muutoksen vastaan?

– Nyt rikkoontuu vain se vanha virkapukurintama. Mutta ei se poista ehtoollisen pyhyyttä millään lailla, Hannu Pöntinen sanoo.

Pöntinen on Vantaan herättäjäjuhlien järjestelytoimikunnan puheenjohtaja.

Kuva: Matti Karppinen. Papit saapuvat kulkueessa jakamaan ehtoollista herättäjäjuhlilla Sotkamossa vuonna 2015.

Lue myös:

Laura Malmivaara näyttelee koskettavalla herättäjäjuhlavideolla

Edellinen artikkeliSuomi-räppärit tekivät versionsa Viimeisestä ehtoollisesta
Seuraava artikkeliEspoon piispa ohjeisti pappeja avioliittolain muutoksessa

Ei näytettäviä viestejä