Punaperäinen tikka kapsahtaa ruokintapaikalle.
– Palokärkikö se siinä, sanoo Leena Heikkilä.
Käpytikka.
Persikan- tai oikeammin toffeenvärinen villakoira Juuli istuu Jorma Heikkilän sylissä ja katsoo sekin lintulaudan tali- ja sinitiaisia. Viherpeippokin hakee evästä.
Iltapäivähetki Heinämaan kylässä Jorma Heikkilän lapsuudenkodissa on rauhallinen, mutta täynnä odotusta. Talo sijaitsee metsän laidassa ja pellon reunassa.
Heikkilät tekivät työuransa Helsingissä, Jorma rikosseuraamusviraston talouspuolella ja Leena hoitoalalla. Kolmetoista vuotta sitten he muuttivat Orimattilan keskustaan kerrostaloon voidakseen viettää mahdollisimman paljon aikaa Heinämaan vapaa-ajan asunnossaan.
Jossain vaiheessa Heikkilät pohtivat myös muuttoa Leenan kotiseudulle Pohjois-Karjalaan, mutta Heinämaa ja Jorman kotiseuturakkaus vetivät pitemmän korren.
Nyt Heikkilät isännöivät Orimattilan seurakunnan kinkereitä, jotka tällä kertaa järjestetään Heinämaan rukoushuoneella noin kilometrin päässä. Apuna leivontahommissa ja järjestetyissä on Leenan Helsingissä asuva sisar Pirjo Heiskanen.
***
Kinkerit eli lukuset, kuten niitä Orimattilassa on myös ollut tapana kutsua, ovat edelleen osa elävää seurakuntaperinnettä, ainakin maaseutuvaltaisilla alueilla. Valtakunnan tasolla kinkereiden merkitys ja osallistujamäärät ovat kuitenkin vähentyneet.
Kirkon yhteisiin tilastoihin ei enää kerätä tietoa kinkereistä. Kun tilastoja vielä kerättiin, niistä syntyi kiusallisen laskeva käyrä.
Kinkereiden määrä seurakunnissa oli esimerkiksi vuosien 2007–2011 aikana vähentynyt parillakymmenellä prosentilla. Eniten, 50 prosentilla kinkerien määrä väheni Helsingin hiippakunnassa. Kuopion hiippakunnassa laskua oli 31 prosenttia ja Turussa 24 prosenttia.
Vuonna 2012 Turun piispa Kaarlo Kalliala tunnusti, ettei ole koskaan käynyt kinkereillä.
– Olen sen verran kaupunkilaispoika, että luontevaa tilaisuutta ole osunut kohdalle, Kalliala perusteli.
Orimattilassa järjestetään tänä vuonna helmi–maaliskuussa 15 kinkerit eri puolilla seurakuntaa.
***
Kinkerit, lukukinkerit tai lukuset ovat kehittyneet keskiajan papiston ripitysmatkoista. Sittemmin niistä tuli kristinopin kuulustelutilaisuuksia. 1600-luvulla kinkereiden järjestäminen kirjattiin Ruotsi-Suomessa kirkkolakiin ja niistä tuli säntillinen instituutio, josta ei puuttunut opillisen äkseerauksen piirteitä.
Ennen oppivelvollisuutta lukukinkereillä oli nimensä mukaan lukutaidon sekä katekismuksen tuntemisen kuulustelutilaisuuksina suuri kansansivistyksellinen vaikutus. Kinkerit olivat osa kirkon kasteopetusta ja kristillistä kasvatusta ennen rippikoulua.
Seurakunta oli jaettu kyläkunnittain kinkeripiireihin. Kinkereiden järjestäminen kiersi talosta taloon ja kinkerit kestivät koko päivän. Papin tai lukkarin kuulusteluun liittyy paljon kansanperinnettä ja kokemuksia, niin hyviä kuin huonoja. Jos opin mieleen painamisen kanssa oli vaikeaa, pappi saattoi jopa nöyryyttää kovapäiseksi tulkitsemaansa onnetonta.
Myös ruokailu oli olennainen osa kinkeripäivää. Ruokailun osalta taloissa saattoi esiintyä kilpavarustelua siitä, kenellä oli parhaat tarjottavat.
Kinkerien hieman oudohko nimi on peräisin muinaisruotsin sanasta, joka tarkoitti alun perin piispalle tai kuninkaalle tarkoitettua matkakeskitystä.
Heinämaan rukoushuoneen pihassa on vetistä loskaa. Ovessa on tukeva riippulukko. Jorma Heikkilä kaivaa avaimen taskustaan ja saa lukon lopulta auki.
Sisällä on lämmin, siitä pitävät huolen sähköpatterit sekä kaksi uunia. Ne on lämmitetty etukäteen.
Pirjo Heiskanen menee keittiöön. Jorma Heikkilä lisää uuniin puita. Samaan aikaan Leena Heikkilä kiertää autolla lähitaloja ottamassa kinkeriväkeä kyytiin.
***
Ovi käy ja sisään astuu Pertti Laaksonen. Hänkin on paluumuuttaja Orimattilaan, kotiseuduilleen. Viimeiset työvuodet menivät Tampereella. Laaksosen kotitalo sijaitsi naapurikylän puolella, mutta hän on aina mieltänyt itsensä heinämaalaiseksi.
Laaksonen on nyt Orimattilan kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja Heinämaan piirineuvoston puheenjohtaja. Tampereen hiippakuntavaltuuston jäsenenä Laaksonen vei Tampereen tuomikapituliin lahjan. Pienen pitsiliinan.
Eikä mitä tahansa pitsiä vaan maineikasta Heinämaan pitsiä.
Rauma on kuuluisa pitsistään, mutta asiaa tuntevat käsityöihmiset tietävät, että niin on Orimattilan Heinämaakin. Tosin Orimattilassa pitsiä ei nyplätä, vaan kudotaan. Heinämaalainen pitsi on hieman paksummasta langasta tehtyä kuin raumalainen pitsi. Se on luonteeltaan käyttöpitsiä.
Heinämaan Pitsin Kutojat ry. perustettiin 1959 ja Heinämaan pitsillä on oma laatumerkki.
Rukoushuoneen seinällä on paikallisen opettajan Severi Kantolan aikanaan alttaritauluksi maalaama Heinämaalainen perhe. Taulussa Kristus katselee, kuinka lapset leikkivät, isä tekee puutöitä ja äiti kutoo pitsiä.
Kinkerivieraat saapuvat rukoushuoneelle parissa pyrähdyksessä sen mukaan kun auto kaartaa pihaan. Heidän joukossaan on myös yli 90-vuotias Soini Arola, joka on tunnettu ja palkittu pitsinkutoja.
Kaikkiaan vieraita on yhdeksäntoista. Väki on enimmäkseen iäkkäänpuoleista, mutta mukana on yksi koulupoikakin. Parhaillaan on menossa seutukunnalla koululaisten talviloma, joten etukäteen oli tiedossa, että väkeä tulee paikalle edellisvuotta vähemmän.
Rukoushuone ei ole Heinämaalla perinteinen kinkeripaikka, vaan niitä on vietetty pääosin maataloissa ja kodeissa, myös Heikkilöiden vapaa-ajanasunnossa. Tänä vuonna haluttiin kokoontua rukoushuoneella.
***
Pappi ja kanttori saapuvat ja tervehtivät paikallaolijoita. Ajan merkkejä on sekin, että Hanna Suominen ei ole paikkakunnalla ikiajat viihtynyt rovasti, vaan kappalaisen sijainen. Kanttori Leena Eskelinen puolestaan aloitti työt edellisellä viikolla.
Nykyajan pätkätyöt kohtaavat kyläyhteisön pysyvyyden.
Kinkereiden teemana tänä vuonna on Orimattilassa, kuten varmaan koko maassa, reformaatio: Armoa 2017!
Heinämaalla otetaan eri tavoin esiin reformaation perusajatuksia ja Martti Lutherin teologiaa. Apuneuvona on piispa Jari Jolkkosen kirjanen Reformaation tarina. Se jaetaan kinkereille osallistuville.
Hanna Suominen aloittaa kinkerit rukouksella. Sitten hän kaivaa esiin paperia ja kyniä. Hän selvästi vierastaa roolia, jossa pappi kinkereillä tietää ja kertoo miten asiat ovat. Siitä osallistava työskentelytapa.
– Lähdetään liikkeelle siitä, mitä jo tiedämme Lutherista ja uskonpuhdistuksesta.
Hetken kuluttua paperilapuille on tullut muistumia reformaatiosta. Joku muistaa, että Luther naulasi teesejä kirkon oveen ja toinen että niitä oli 99.
Oikea vastaus on 95 teesiä.
Lisäksi tiedetään, että Luther vastusti katolista kirkkoa ja ajatusta, että kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa. Luther opetti myös, että yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden.
Lutherin vaimo tiedettiin entiseksi nunnaksi nimeltä Eva von Bora.
Etunimi on Katharina, korjattiin yleisöstä.
Tässä seison enkä muuta voi.
***
Kinkeriväellä on kouluopetuksen kaikuina paljon teologista ja historiallista tietoa, mutta ei ehkä niin systemaattista ja hallittua kuin kirkollinen itseymmärrys toivoisi. Reformaation pääperiaatteiden jatkuva-aikainen ja kirkas mielessä pitäminen ei ole suomalaisen kristikansan arjen keskeinen ongelma.
Ulkona ilta on pimentynyt. Taivaalta maata kohti suunnistaa yksittäisiä räntähiutaleita.
Virrenveisuun jälkeen rukoushuoneen kinkeriväki keskustelee Hanna Suomisen yllyttämänä siitä, tarvitaanko myös tänään reformaatiota ja uskonpuhdistusta. Entä tarvitaanko armoa?
Ryhmäporinan tuloksena kiteytyy ajatus: Jos et osaa olla itsellesi armollinen, et osaa olla muille.
Toinen ryhmä arvelee myös, että pitäisi olla armollisempi toisten kohtaamisessa. Esimerkkinä mainitaan Orimattilassa sijainnut pakolaiskeskus ja siitä paikkakunnalla käyty keskustelu.
Kolmas ryhmä toivoi, että armo voisi näkyä myös kotona. Ja että kirkko voisi olla armon merkkinä maailmassa.
Hanna Suominen muistutti, että kirkko ei ole joku muu, vaan me olemme kirkko.
***
Kinkereillä laulettiin kaksi Lutherin virttä 170, Jumala ompi linnamme ja harvemmin laulettu 261, Oi, iloitkaa te kristityt.
Koska on kyse reformaatiosta, uudistuksesta, kanttori Leena Eskelinen ehdottaa viimeiseksi virreksi Virsikirjan lisävihkosta argentiinalaisen Pablo D. Sosan virttä 949, Kirkko olkoon niin kuin puu. Sitä tuskin on ennen kuultu Heinämaan rukoushuoneessa.
Eskelinen kiinnittää huomiota virren sanojen tuoreisiin kielikuviin. Kirkkoa verrataan puuhun, joka kasvaa torin keskellä ja antaa linnuille pesän. Eskelinen laulaa virren ensin ilman säestystä malliksi.
Sitten vanha urkuharmoni pihahtaa soittoon kuin haitari ikään ja uudet, Anna-Mari Kaskisen suomentamat Andrew Donaldsonin sanat täyttävät vanhan salin: Puu, istutettu partaalle veden, Luojamme luota se voiman saa.
Kinkereiden pituudeksi on määrätty kaksi tuntia. Se sisältää kahvitauon, jonka merkitystä ei nykyaikanakaan tule vähätellä. Heinämaalla oli tarjolla karjalanpiirakoita ja pullaa.
Virret on laulettu, reformaatiopuheet pidetty. Väki lähtee koteihinsa ajallaan. Valot sammuvat Heinämaan rukoushuoneessa.
Kunnes ne jälleen syttyvät.
Kuvat: Olli Seppälä
***
Rukoushuone myytiin satasella
Heinämaan rukoushuone on osa ilmiötä, jossa evankelisen herätysliikkeen piirissä 1900-luvun alkupuolella syntyi tarvetta ja innostusta rakentaa rukoushuoneita paikkoihin, joissa ei ollut omaa kirkkoa. Enimmillään Evankeliumiyhdistyksellä oli 1960-luvun alussa yli sata rukoushuonetta eri puolilla Suomea.
Heinämaahan rukoushuonetta alkoivat ajaa Helsingissä elämäntyönsä tehnyt maalarimestari Edvart Nurminen ja hänen vaimonsa Sandra, joka oli kotoisin Heinämaalta. Nurmiset muuttivat myös vaimon kotikylään.
Rukoushuoneen rakentaminen alkoi kesällä 1934. Rakennus valmistui nopeasti ja sitä päästiin vihkimään jo elokuussa. Vihkimisen toimitti kirkkoherra Sakari Loimaranta. Paikalla oli myös Evankeliumiyhdistyksen toiminnanjohtaja K. V. Tamminen.
Heinämaan rukoushuoneen toiminta oli aluksi vilkasta ja avointa myös muille kuin evankelisille. Mutta 1970-luvulle tultaessa toiminta oli hiipunut ja rakennus rapistunut. Orimattilan seurakunta osti talon itselleen vuonna 1980 sadan markan nimellisellä summalla. Kesti kuitenkin yli kymmenen vuotta, ennen kuin seurakunta myönsi talolle kunnostusrahaa. Remonttia on tehty paljolti talkoilla.
Nykyisin Heinämaan rukoushuone hakee rooliaan ja paikkaansa. Viime vuonna tilaisuuksia oli 44 ja niissä osallistujia yhteensä 450. Se on vähemmän kuin 2015, mutta enemmän kuin 2014.
Rukoushuoneeseen on siirretty lakkautetun viereisen kansakoulun esineistöä, kuten sankarivainajien nimitaulu.
Kuvat: Olli Seppälä. Kuvia voi selata valkoisista nuolista. Kuvissa esiintyvät muun muassa kanttori Leena Eskelinen, pappi Hanna Suominen, nuorukainen Eino-Juhani Yrjölä, Orimattilan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pertti Laaksonen, tarjoilujen äärellä Leena Heikkilä, Pirjo Heiskanen ja Raili Huhtanen sekä kinkereille osallistujat Ilpo Järvinen, Jaakko Koskimaa, Anja Koskimaa, Ulpu Järvinen, Lauri Holmberg, Arvo Eskola, Oili Donschachner ja Soili Arola. Heinämaan rukoushuoneen alttaritaulun on maalannut Severi Kantola.