Häihin, leikkaussaliin ja saarnan valmisteluun – Nettiradio soittaa luontoääniä ympäri vuorokauden

Netissä avattiin kesällä radio, Nature Resounds FM, josta voi kuunnella luonnon ääniä ympäri vuorokauden. Sen takana on luontoääniyrittäjä Lauri Hallikainen.

Radio perustettiin, sillä syksyllä tulee täyteen 20 vuotta siitä, kun Hallikainen aloitti luonnon ja lintujen äänien tallentamisen. Hän on julkaissut jo 25 äänitettä luonnon äänistä. Tänä vuonna vielä tulossa kaksi äänitettä lisää.

– Luonnon äänet vähentävät tutkitusti stressiä ja alentavat verenpainetta, ne auttavat keskittymään. Ne tekevät turvallisen olon. Luonnon äänet ovat ystävällisiä, Hallikainen luettelee.

Hänen mukaansa luonnon äänet ovat myös visuaalisia. Ne synnyttävät vaikutelmia tuoksuista, lämpötilasta ja ilman kosteudesta.

Hallikainen kertoo löytäneensä luonnon äänittämisen sokeuduttuaan varusmiespalveluksessa tapahtuneen onnettomuuden seurauksena 1980-luvulla.

– Luulin, etten voi enää havainnoida luontoa enkä nauttia siitä. Äänien kautta se on kuitenkin mahdollista.

Hallikaisen äänitteitä on käytetty vuosien varrella erilaisissa tilanteissa. Eräs pariskunta halusi häämarssikseen viitakerttusen laulun, muuan kirurgi kertoi soittavansa Hallikaisen levyjä tehdessään vaativia leikkauksia. Myös useampi pappi käyttää äänityksiä esimerkiksi saarnoja valmistaessaan.

Nature Resounds FM löytyy Hallikaisen Kultasointi Oy:n verkkosivulta.

Kuva: Pekka Elomaa

Edellinen artikkeliEssee: Kansakoulu 
uudisti koulutuksen
Seuraava artikkeliKolumni: Saako uskova itkeä hautajaisissa?

Ei näytettäviä viestejä