Herättäjä-Yhdistyksen entinen toiminnanjohtaja Jouko Kuusinen on oppinut, että elämää ei voi hallita. Kun masennus ottaa valtaansa, ympärillä on vain pimeyttä. Silloin uppoaa syvälle.
Ensin Kuusisen musiikinopettajapuoliso Maaria sairastui vakavasti ja joutui jäämään työelämästä pois. Kuusinen miettii sanojaan tarkkaan. Muistot elämän muuttumisesta, sairaudesta ja julkisuudesta vetävät vieläkin hiljaiseksi.
Toinen puolisoiden välinen raskas asia oli, että tutkimuksien ja hoitojen jälkeenkään he eivät saaneet lasta. Mitään syytä ei koskaan löytynyt.
Kun painetta omassa elämässä alkoi olla tarpeeksi, työuupumus sai Jouko Kuusisesta vallan. Piti hakea apua.
Vuonna 2003 – pitkien sairauslomien jälkeen – Kuusinen jäi pois toiminnanjohtajan työstä, ja vuonna 2006 hän siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle. Diagnoosi on vaihdellut syvän ja keskivaikean masennuksen välillä.
– Usein luodaan sellaista illuusiota, että valinnoillaan ihminen voi hallita elämää. Minun kokemukseni kuitenkin on, että aina se ei mene niin, Kuusinen sanoo.
Elämän hallitsemattomuutta Kuusiselle opetti jo opiskeluaikana Espoossa koettu pyöräkolari auton kanssa. Range-Rover luisui lumituiskussa Kuusisen päälle. Törmäyksen jälkeen uusittiin mittavassa hammas- ja leukaremontissa osa purukalustoa.
– Myös kaularistini lensi kolarissa kauas. Se oli minulle merkki siitä, että elämässä odotti vielä suurempia ristejä. Enkä ole sen jälkeen killuttimia pitänyt.
Masennus tulee hiipimällä tai iskee nopeasti. Se ottaa valtaansa.
– En voi yhtyä siihen, että ”se, mikä ei tapa, vahvistaa”. Minusta se, mikä ei tapa, vammauttaa. Se voi jättää sellaiset jäljet, että hyvä, jos jaksat nousta polvillesi maasta! Kuusinen napauttaa.
Kun masentuneella on huonoja päiviä, on olo Kuusisen mukaan kuin olisi hyllyvällä suolla.
– Suonsilmäke imee ja kiskoo pimeyteen. Se on vakava paikka. Siinä tappelee elämisensä ja olemisensa kanssa. Pystynkö, jaksanko minä?
Lääkitys auttaa, mutta Kuusisen mukaan hyvät ja huonot kaudet vaihtelevat siitä huolimatta. Jos masennuskausi pitkittyy, monet asiat pelkistyvät.
Kuusinen miettii pimeyden ja voimattomuuden todellisuutta Siionin virsien kautta. Ne uudistettiin vuonna 2016. Siionin virsi 110 puhuttelee Kuusista enemmän alkuperäisen sanoituksen mukaisena versiona.
– Aiempi sanoitus kuului: ”Näin olkoon tästä lähin jumaluusoppini: myös viimeinen ja vähin saa olla omasi.” Nyt uudistettuna sanat kulkevat näin: ”Näin olkoon tästä lähin uskoni, oppini.” Mutta sehän on aivan eri asia!
Kuusinen viittaa siihen, että ihmisen usko tulee ja menee. Näin herännäisyydessä on perinteisesti ajateltu.
– Ja kun se menee, silloin ollaan tyhjän päällä. Mutta minulla on jumaluusoppini! Se pysyy.
Ihmiselämän vaikeiden aikojen keskellä moni joutuu kysymään, mitä on armo.
– Itseltäni se on ollut välillä kateissa. Se on jotakin, minkä päältä itsensä aina välillä löytää, kun on luullut, ettei sitä olekaan. Se on kantanut, Kuusinen sanoo.
– Armoa on silloinkin, kun sitä ei armoksi ymmärretä nimetä. Vaikka vajoaisi kuinka syvälle ja vaikka pohjaa ei tuntuisi, niin meillä on kuitenkin pohja, Jouko Kuusinen sanoo.
Kuva: Mikko Lehtimäki
Lue lisää Jouko Kuusisen elämästä ja ajatuksista sekä hänen suhteestaan körttivaikuttaja Jaakko Eleniukseen 4.7. ilmestyneestä Kotimaa-lehdestä.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.