Lähemmäs 40 vuotta Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa lehtorina ja pappina palvellut Marja-Liisa Leskelä iloitsi aikanaan siitä, että hänen pappisvihkimystään vastustaneet henkilöt onnittelivat häntä jälkeenpäin sydämellisesti. ”Sain varmaan lämpimimmät siunauksen toivotukset juuri näiltä henkilöiltä. Yhteys säilyi, vaikka näkemykset asiasta poikkesivat.”
Vahvimpana Leskelälle on jäänyt työuralta mieleen matka erään pariskunnan rinnalla, kun toisen heistä oli jätettävä elämä inhimillisesti katsoen liian aikaisin. Iloa ovat puolestaan tulvineet monet kohtaamiset lasten kanssa. Kerran eräs empaattinen päiväkotilainen huolestui siitä, ettei papinpanta vain kurista.
Muutoksia kirkossa on tapahtunut Leskelän työuran aikana paljon. ”Onneksi kirkolla on jotakin pysyvää kaiken tämän keskellä: Evankeliumin sanoma ei muutu, vaikka tavat sen esillä pitämiseen muuttuvatkin”, Leskelä ajattelee.
Kuka olet? Kuinka pitkän työrupeaman teit kirkon palveluksessa?
– Olen Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan 2. kappalainen Marja-Liisa Leskelä. Olen nyt kolmatta vuotta osa-aikaeläkkeellä ja lopullinen eläkeikä täyttyy syyskuussa, joten eläkkeelle siirryn lokakuun alussa. Kaikkiaan tulen olleeksi 38 vuotta kirkon palveluksessa. Aloitin työni vakinaisen lehtorin virassa Savonlinnassa 1980. Kun minulla ei ollut vasta valmistuneena pätevyyttä vakinaiseen virkaan, jouduin hakemaan muualle pätevän työntekijän tullessa. Tänne Lapuan tuomiokirkkoseurakuntaan oli perustettu 1.7.1981 uusi ylimääräisen lehtorin virka, hain sitä ja pääsinkin. Savonlinnassa olin reilun vuoden ja sitten kaiken loppuajan työskentelin täällä Lapualla.
Kerro itsestäsi ja työurastasi
– Kun keväällä 1973 pääsin ylioppilaaksi, oli lähes itsestään selvää, että haen Helsinkiin teologiseen tiedekuntaan. Sinne pääsi tuona vuonna laudatur-yleisarvosanalla vielä suoraan, ilman pääsytutkintoa. Aluksi oli vähän sellainen olo, että katson vuoden ja voinhan hakea sitten muualle. Koko ajan oli selvää, että seurakuntatyö tulisi olemaan päämääräni, ei opettajan tehtävät.
– Muutaman kesänä olin kesätöissä eri seurakunnissa ja valinta tuntui omalta. Koko opiskeluajan oli keskustelun alla kysymys pappisviran avaamisesta naisille. Olisin kai päässyt mukaan ensimmäiseen pappisvihkimykseen maaliskuussa 1988, mutta koin, että uranuurtajan työ naispuolisena teologina seurakunnassa riitti silloin minulle. Lapualla ei nimittäin ollut ollut lehtoria aikaisemmin. Odotin vuoden 1989 alkuun omaa pappisvihkimystäni. Siihen mennessä Lapualla oli jo ollut naispuolinen pappi puolen vuoden ajan.
– Toimin ensin tietenkin seurakuntapastorina (virallinen apulainen se nimike kai oli tuolloin). Vastuualueinani olivat lapsityö, naistyö ja tuomiokirkon kesäoppaat. Pastoraalitutkinnon suorittamisen jälkeen täällä tuli kappalaisen virka auki ja hain sitä ja sain sen. Olen toiminut Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan 2. kappalaisena vuoden 2004 alusta. Työkuva säilyi entisellään jonkin aikaa, mutta sittemmin sain pääasialliseksi vastuualueekseni lähetystyön. Tuomiokirkon oppaiden opastus ja tukeminen säilyi edelleen tehtävissäni ihan viime vuosiin saakka.
Minkälainen koulutus sinulla on? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämän haasteisiin?
– Olen teologian kandidaatti (vastaa nykyistä teologian maisterin tutkintoa). Käytännöllisten harjoitusten suuntausvaihtoehtona minulla oli yleinen seurakuntatyö. Pääaineena opiskelin Suomen ja Skandinavian kirkkohistoriaa, josta tein graduni. Monia kertoja minulta opiskeluaikanani kysyttiin, mitä teen kirkkohistorialla seurakuntatyössä. Olen hyötynyt siitä todella paljon. Kun tulin tänne, ihan ensimmäisiä tehtäviäni oli tuomiokirkon esitteen tekeminen yhdessä matkailutyöstä vastaavien kanssa. Siinä pystyi tietojen keräämisessä hyödyntämään historiallisten lähteiden käytön osaamista. Useampikin esite tuomiokirkosta on sittemmin tullut tehtyä yhdessä työryhmän kanssa, samoin Simpsiön hautausmaasta ja seurakunnan kiinteistöistäkin ammatti-ihmisten apuna. Siltä osin voi sanoa, että koulutus vastasi melko hyvin työelämän haasteisiin.
– Pastoraalitutkinnon suorittamisen jälkeen kävin myös seurakuntatyön johtamisen koulutuksen, vaikka kirkkoherran tehtävät eivät kiinnostaneetkaan. Hyödynsin koulutusta toimiessani lapsityössä melkein 10 lastenohjaajan esimiehenä. Myös pyhäkoulunopettajat olivat alaisiani.
– Noin kolme vuotta sitten kiinnostuin lähtemään Lapuan hiippakunnan ja Kirkon Koulutuskeskuksen yhdessä järjestämään sielunhoidon erityiskoulutukseen. Tarkoituksena oli terveyskeskuksen vuodeosaston sairaalasielunhoidon kehittäminen. Lopputyönäni tein siitä suunnitelman ja sitä olen nyt toteuttanut käytännössä. Sielunhoidon koulutuksesta voi todeta, että se on todella hyvä ja paljon antava koulutus, ainakin, jos sen käy jo pidempään työssä olleena.
Mikä on ollut työurasi vaikein paikka?
– Pienen lapsen kuolemaan ei koskaan totu; ei edes silloin, kun tietää, että lapsella ei sairauden vuoksi ole elämän edellytyksiä. Kun joutuu saman päivän sisällä ensin siunaamaan pienen vauvan ja muutaman tunnin päästä kastamaan toisen, siirtyminen tilanteesta toiseen on vaikeaa. Silloin kyllä on kiitollinen pitkästäkin autonajomatkasta, kun saa hiljaisuudessa yksin pohtia asiaa ja koota itseään. Sanat ovat vähissä myös itsemurhan tehneen omaisten rinnalla kulkiessa.
Mikä oli erityisen hauskaa tai mukavaa työssäsi?
– Kun tekee työtä ihmisten parissa, tilanteet ja tapahtumat vaihtuvat jatkuvasti. En tiedä, voiko sanoa, että se on hauskaa, mutta on se ainakin rikasta. Olen ajatellut, että tämän työn rikkaus ja rasite muodostuvat samasta asiasta, erilaisista kohtaamisista ihmisten kanssa.
– Ehkä niitä hauskimpia tilanteita ovat lasten kommentit, kun olen vieraillut päiväkerhossa tai muuten ollut heidän kanssaan tekemisissä. Pappisvihkimykseni jälkeen kiersin päiväkerhoissa kertomassa papin työstä pantapaita ylläni. Yksi tytöistä kysyi pannan nähdessään: ”Kuristaako se?” Joku viikko sitten olin lähdössä illalla kinkereille. Pihalla tapasin naapurin tytön, joka kysyi tietenkin, minne olin menossa. Kun vastasin meneväni töihin, hänestä ajankohta oli outo. Kun selitin, että voin lähteä töihin joskus aamulla, joskus päivällä tai joskus illalla, hän kommentoi asiaa toteamalla: ”Kyllä sinulla on hassu työ.”
Millaiset muistot ovat jääneet vahvimpina mieleen?
– Ehkä vahvimpana nousee mieleen terveyskeskuksen vuodeosastolta se aika, jonka sain viettää omanikäiseni vakavasti sairaan naisen ja hänen miehensä kanssa. Sain nähdä läheltä heidän valmistautumistaan väistämättä lähestyvään kuolemaan ja käydä läpi monia heitä askarruttavia kysymyksiä. Tietysti myös suuret valtakunnalliset hengelliset kesäjuhlat jäävät mieleen. Niitä onkin ollut kaikkiaan viidet täällä työssä ollessani.
Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?
– Hyvänä puolena olen kokenut sen, että saa olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Työ on omalla tavallaan vapaata. Kahta samanlaista päivää ei ole. Toki siinä piilee myös oma vaaransa. Helposti polttaa itsensä loppuun, jos ei pidä huolta vapaapäivistään ja lomistaan.
– Huonona puolena on se, että olen ollut töissä, kun muut ovat vapaalla. Tästä syystä olen joutunut olemaan paljon poissa esimerkiksi sukulaisten järjestämistä juhlista. Yhteyden pitäminen ystäviinkin on tästä syystä kärsinyt.
Mistä ammensit voimaa työssä jaksamiseen?
– Voimaa olen ammentanut lenkkeilystä raittiissa ilmassa sisätyön vastapainona sekä jumalanpalveluksesta, joko kirkossa paikan päällä tai paikallisradion ääressä kotona. Myös hiljaisuus ja yksinolo ilman ympärillä olevia ihmisiä toimii voiman antajana.
Miten kirkko on muuttunut työssäoloaikanasi?
– Kirkko on käynyt läpi suuria muutoksia työssäoloni aikana. Pappisvirka avautui naisille, tietotekniikka tuli mukaan työhön, Raamatusta saatiin uusi käännös, Katekismus tuli uusi, samoin Virsikirja. Sitä myöten myös kirkkokäsikirjat uusiutuivat useampaankin kertaan.
– Viimeisimpänä muutoksena on ollut KIPA:n käyttöönotto, joka muutti rajusti erilaista maksuliikennettä. Laskuja ei enää voikaan viedä suoraan taloustoimistoon, vaan kaikki kulkee keskitetysti KIPA:n kautta. Onneksi kirkolla on jotakin pysyvää kaiken tämän keskellä: Evankeliumin sanoma ei muutu, vaikka tavat sen esillä pitämiseen muuttuvatkin.
Mihin suuntaan toivot kirkon ja oman työalasi kehittyvän jatkossa?
– Pappina toivoisin, että kirkossa voitaisiin toimia yhdessä erilaisia näkemyksiä kunnioittaen. Itselläni on kokemusta ajalta, jolloin pappisvirka avautui naisille. Asiaan kielteisesti suhtautuneet pyrkivät vaikuttamaan päätökseeni pappisvihkimyksen ottamisesta, mutta kun sen jälkeen tapasimme ensi kertoja, sain varmaan lämpimimmät onnittelut ja siunauksen toivotukset juuri näiltä henkilöiltä. Yhteys säilyi, vaikka näkemykset asiasta poikkesivat.
Minkä viisauden haluaisit jättää kirkossa työskenteleville?
– Kun kohtaat ongelmia työssäsi, älä jää pohtimaan niitä yksin. Käytä hyväksesi kirkon tarjoamaa työnohjausta tai muita mahdollisuuksia saada vertaistukea.
Onko joku esimies jäänyt mieleesi erityisen hyvänä urasi varrelta? Miksi?
– Olen työskennellyt viiden eri kirkkoherran alaisuudessa. Heistä jokainen on ollut erilainen. En nyt tässä yhteydessä halua nostaa ketään heistä esille sen kummemmin.
Mitä harrastat? Mitä aiot tehdä eläkeläisenä?
– Harrastan sauvakävelyä, käsitöitä ja kaunokirjallisuuden lukemista. Tämä osa-aikainen eläke on antanut viime vuosina mahdollisuuden näihin aikaisempaa paremmin. Erityisiä suunnitelmia eläkevuosia varten en ole tehnyt, mutta varmaan nuo mainitsemani asiat pysyvät mukana edelleen. Aika näyttää, tuleeko sitten jotakin muuta vielä lisäksi.
Kuva Lapuan tuomiokirkosta: Timo Hautamäki
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä