”Diakoniassa on mahdollisuus olla pehmeämpi kuin sosiaalityössä”

Äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaisten sosiaalityöntekijöiden asenteet asiakkaita kohtaan ovat Pohjoismaiden tylyimmät. He syyttävät muita useammin köyhyydestä asiakkaita itseään. Diakoniatyön lehtori Ulla Jokelaa tulos ei yllätä. Säästöpaineet näkyvät työntekijöiden asenteissa. Diakoniatyöntekijöiden asenteita tutkimuksessa ei mitattu.

Sosiaalityöntekijöiden asennoitumista köyhyyden syihin Pohjoismaissa kartoittaneen tutkimuksen mukaan vajaat 20% suomalaisista sosiaalityöntekijöistä ajattelee, että köyhyys voi olla asiakkaan oma syy. Vaikka valtaosa katsookin sosiaalisten syiden oleva köyhyyden takana, suomalaisten asenteet poikkeavat selvästi muista Pohjoismaista. Ajatusta yksilön syyllisyydestä köyhyyteen kannattaa vain muutama prosentti Ruotsin, Norjan ja Tanskan sosiaalityöntekijöistä.

Tutkimuksen tulos ei yllättänyt Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Ulla Jokelaa.

– Ensimmäinen ajatukseni oli, että sosiaalityöntekijät ovat imeneet itseensä sen mitä poliitikot ovat vuosia puhuneet. Vaikka yksilöä syyttävien määrää on vähemmistö, luku on silti hälyttävän korkea.

Jokela arvelee, että Suomessa on tapahtunut salakavala, hidas muutos. Se näkyy esimerkiksi siinä, että sosiaalietuuksien taso on jäänyt pahasti jälkeen muista Pohjoismaista. Tämä kaikki on hiipinyt sosiaalityöntekijöiden asenteisiin.

– Kyllä tämä problematiikka koskee myös diakoniatyötä, vaikka arvot luultavasti ovatkin vähän pehmeämmät, arvioi diakoniatyön lehtori Ulla Jokela. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa diakonian asiakastyöstä asiakkaan näkökulmasta.

Jokelan mukaan diakoniatyötä eivät sido säännökset samalla tavoin kuin kuntien sosiaalityötä, joten siellä on mahdollisuus olla pehmeämpi. Kuntien sosiaalityössä säästöpaineet tuntuvat ennen kaikkea harkinnanvaraisten avustusten myöntämisessä; jos ajattelee, että köyhyys on ihmisen oma vika, on helpompi olla myöntämättä avustusta.

– Emme saa kuitenkaan tuudittautua siihen, että diakoniatyössä kaikki on hyvin. Arvojen muutos voi olla salakavala, sanoo Ulla Jokela.

Helena Blomberg, Johanna Kallio ja Christian Kroll: Sosiaalityöntekijöiden mielipiteet köyden syistä. (Yhteiskuntapolitiikka 6/2010)

Edellinen artikkeliVanhoillislestadiolaisia edustajia pyytänyt anteeksi kirkolliskokousäänestystään
Seuraava artikkeliEuran 46. ja 47. kirkkoherra on sama mies

Ei näytettäviä viestejä