Christianity Today: Tuhansia kirkkoja suljettu Ruandassa – syynä monenlaiset puutteet

Ruandassa on suljettu tänä vuonna arviolta noin 8 000 kirkkoa ja sata moskeijaa, koska ne eivät ole täyttäneet terveyteen, turvallisuuteen ja meluun liittyviä säädöksiä. Joukossa on niin virallisia kuin epävirallisia kirkkoja, joista moni kuuluu helluntaiseurakunnille. Asiasta uutisoi yhdysvaltalainen evankelikaalilehti Christianity Today. Kirkkojen lukumäärästä on muitakin arvioita, jotka liikkuvat useissa tuhansissa.

Viranomaisten mukaan kirkkojen sulkeminen saattaa jatkua, jos heinäkuussa voimaan tullutta lakia ei noudateta. Laissa vaaditaan, että papeilla pitää olla teologinen koulutus asianmukaisista oppilaitoksista.

Laki myös edellyttää kirkoilta ja rukoushuoneilta selvitystä rahoituksestaan. Lisäksi erilaiset lahjoitukset on säilytettävä virallisilla pankkitileillä. Lainsäätäjät kävivät keskustelua siitä, kuinka paljon seurakuntalaiset voisivat antaa kirkolleen. Heidän huolenaan on, että vähävaraiset lahjoittaisivat rahansa ylellistä elämää viettäville papeille. Viime vuonna Ruandan protestanttisten kirkkojen neuvosto ”julisti sodan” tällaisia pastoreita vastaan.

Hallitus ei säädä lakeja kirkkoja vastaan, vakuutti uskontoon liittyviä organisaatioita säätelevän Rwanda Governance Boardin (suom. Ruandan hallintoneuvosto) johtaja Anastase Shyaka
Christianity Todaylle aiemmin. Hänen mukaansa kirkkojen sulkemisilla halutaan varmistaa, että ruandalaiset voivat käydä turvallisesti kirkoissa, sillä osa rakennuksista on huonossa tai jopa hengenvaarallisessa kunnossa.

– [Kirkkojen] sulkemiset eivät loukkaa uskonnonvapautta vaan ennemminkin ovat vastatoimi rappeutuneiden ja siivottomien kirkkojen hälyttävään lisääntymiseen, hallintoneuvosto kertoi tiedotteessaan. Tarkoituksena on myös puuttua ”uskonnollisina johtajina esiintyvien häikäilemättömien yksilöiden huolestuttavaan käytökseen”.

Ruandassa on yli 12 miljoonaa asukasta, ja väestöstä noin 95 prosenttia on kristittyjä.

Kuva: Lemurbaby / Wikimedia Commons / CC BY-SA 3.0. Näkymä Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliProfessoriliiton varapuheenjohtaja Jaana Hallamaa kommentoi Puolimatka-kohua: Professori ei ole yksityishenkilö
Seuraava artikkeliIrlannin ex-presidentti: Katolinen kirkko yritti sopia, etteivät viranomaiset penkoisi sen arkistoja

Ei näytettäviä viestejä