Aslanilta tulossa kannanotto eheytymisestä

AslanryAri Puonti kertoo tuntevansa psykoterapeutteja, jotka suhtautuvat myönteisesti seksuaalisen suuntautumisen muutokseen. He eivät kuitenkaan lupaa kenellekään muutosta kuten ei Aslankaan.

– Mutta he eivät suoraan tyrmää sitä, että muutos voisi tapahtua, Puonti toteaa.

Puonti kertoo itse saaneensa 1990-luvun alussa pätevää Kelan tukemaa psykoterapiaa, jonka perusteena oli mukana luokitus itseä häiritsevä sukupuolinen suuntautuminen. Hän pitäisi tärkeänä, että tämä Sexpon vastustama luokitus pysyisi tautiluokituksessa. Hänen mukaansa luokituksen poistuminen loisi osaltaan viestiä, ettei virallinen mielenterveystaho halua kohdata ihmisiä, joille asia on ongelma esimerkiksi oman uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Nämä ihmiset voisivat ajautua ”villien terapeuttien” käsiin.


Seurakuntalainen.fi
uutisoi juuri Journal of Sex & Marital Therapy -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan homoseksuaalisen suuntautumisen muuttuminen olisi joillekin mahdollista. Noin 23 prosenttia tutkituista raportoi ”merkittävää siirtymistä heteroseksuaaliseen kiinnostukseen”.

Puontin mielestä psykoterapeuttien pitäisi tutustua Amerikan psykologisen yhdistyksen (APA) ohjeistukseen siitä, miten pitäisi suhtautua uskonnollisiin konservatiiveihin, jotka eivät halua toteuttaa samaan sukupuoleen liittyvää kiinnostus uskonnollisista syistä.

– Terapeutti ei saa sanoa, että muutos olisi mahdoton, vaikka se on epätodennäköistä, eikä saa käännyttää homoidentiteettiin, jos sitä ei itse uskonnollisen vakaumuksen vuoksi halua, hän tulkitsee ohjeistusta.

Aslan on julkaisemassa piakkoin eheytymisestä oman kannanottonsa.

Psykoterapeutti Harri S. Jukkala kirjoittaa kirjassa Homoseksuaalisuus kristillisessä ihmiskuvassa ja lainsäädännössä (KTK 2009; toim. Antti Saarelma) artikkelissaan Homoseksuaalisuus ja kristityn elämänvalinnat Aslan ry:n näkökulmista muun muassa eheytymiseen. Hän kirjoittaa, että tautiluokitus ”antaa mahdollisuuden hakea psykoterapiaa seksuaalisuuden muutokseksi” ja viittaa luokituksessa kohtaan itseä häiritsevä sukupuolinen suuntautuminen. Jukkala on aiemmin ollut Aslanin puheenjohtaja.

Uutisen teemasta lisää: Sexpo: Itseä häiritsevä sukupuolinen suuntautuminen pois luokituksista

Edellinen artikkeliSexpo: Itseä häiritsevä sukupuolinen suuntautuminen pois luokituksista
Seuraava artikkeliMaailman seitsemästä miljardista ihmisestä 33 prosenttia on kristittyjä

Ei näytettäviä viestejä