Arkkipiispa myönsi kirkolliset kunniamerkit emerituspiispa Eero Huoviselle ja taiteilija Hannu Konolalle

Arkkipiispa Tapio Luoma on myöntänyt Pyhän Henrikin ristin emerituspiispa Eero Huoviselle ja Mikael Agricolan ristin taitelija Hannu Konolalle. Arkkipiispa jakoi kunniamerkit tiistaina Kirkon talossa.

Eero Huovinen vihittiin Helsingin hiippakunnan piispaksi 1991. Hän toimi virassa vuoteen 2010. Piispan tehtävässään hän tuli tunnetuksi ekumeenisena vaikuttajana, Kirkon viestintä toteaa tiedotteessaan.

Taidemaalari, lasitaiteilija, teologian maisteri Hannu Konola työskenteli pappina 1970–1979. Päätoimisena kuvataiteilijana hän on toiminut vuodesta 1979 lähtien. Hän on tehnyt useita lasimaalauksia ja -veistoksia sakraalitiloihin ja toiminut monissa kirkollisissa luottamustoimissa, tiedotteessa kerrotaan.

Pyhän Henrikin risti myönnetään ekumeenisista ansioista, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhteiden vahvistamisesta sisarkirkkoihin, merkittävästä ulkomaille suuntautuneesta humanitaarisesta työstä tai lähetystyöhön liittyvistä ansioista.

Mikael Agricolan risti myönnetään merkittävästä kirkon tarkoitusperiä edistävästä toiminnasta sekä suomalaisen kulttuurin kehittämiseen ja edistämiseen liittyvistä ansioista.

Kirkko on myöntänyt Pyhän Henrikin ja Mikael Agricolan ristejä vuodesta 2007.

Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio. Hannu Konola (vas.), Eero Huovinen

Lue myös arkistojutut:

Arkkipiispa Mäkinen myönsi kirkolliset kunniamerkit Helena Rannalle, Martin Jungelle ja Kari Tikalle (2018)

Kirkolliset kunniamerkit arkkitehti Juha Leiviskälle ja kirkkoneuvos Risto Cantellille (2017)

Kirkolliset kunniamerkit Anneli Janhoselle ja Juha Sepolle (2016)

Kirkolliset kunniamerkit Leena Kaartiselle ja Päikki Prihalle (2015)

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTuli tuhosi Kempeleen vanhan pappilan, joka odotti remontin alkamista
Seuraava artikkeliKotimaan päätoimittaja Mari Teinilä on Radio Dein aamuvieraana kiirastorstaina

Ei näytettäviä viestejä