Arkkiatri Risto Pelkonen: Hyvän elämän toivo on lähimmäisenrakkaudessa

Arkkiatri Risto Plkonen kuvattuna kotonaan Kauniaisissa 7.1.2021

– Moni ikäihminen elää köyhyydessä. Kun köyhyys, yksinäisyys ja sairaudet kulkevat rinnakkain, hyvä elämä on kaukana. Toivo on lähimmäisenrakkaudessa. Siinä on Yhteisvastuukeräyksen aatepohja, sanoo arkkiatri Risto Pelkonen Kotimaan haastattelussa.

Ikäihmisten köyhyys on tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen teema.

Haastattelussa Pelkonen arvioi, että Suomi on pärjännyt koronan vastaisessa taistelussa ihmeen hyvin. Maailman köyhemmistä maista hän on sen sijaan huolissaan.

– Esimerkiksi Afrikassa ei kaikilla alueilla tule olemaan varaa ostaa rokotetta.

Ihmiskunnan tilaa Pelkonen katsoo melkoisen murheellisena. Erityisesti häntä huolettaa koko ajan etenevä ilmastonmuutos.

Pelkonen uskoo, että suuret katastrofit voivat toimia ihmiskunnalle myös hyödyllisinä opetuksina.

– Havahdutaan siihen, että elämä ei voi jatkua entiseen malliin. Meidän kaikkien onkin nyt toimittava ilmaston hyväksi.

Pelkonen on mielihyvin lupautunut käytettäväksi ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

– Tammikuussa maamme eri lääkärijärjestöt antoivat yhdessä ilmastohätätilajulistuksen. Toimin sen suojelijana.

Lue arkkiatri Risto Pelkosen ajatuksia kuolemasta, eutanasiasta ja sairaalasielunhoidosta sekä omasta suhteestaan kirkkoon ja hengellisyyteen 12.2. ilmestyvästä Kotimaasta. Näköislehden voi tilata täältä.

Edellinen artikkeliKolumni: Jokainen aika on ollut sekasortoinen ja nopeasti muuttuva
Seuraava artikkeliPohjoismaiden helluntaiyhteisöiltä lausunto korona-ajasta: On syytä kyseenalaistaa ilmestyksiä, profetioita ja salaliittoteorioita

Ei näytettäviä viestejä