”Älkää puhuko kadotetusta sukupolvesta” – SuomiAreenassa kaivattiin aikaa ja tekoja nuorten hyväksi

Kirkon isännöimässä SuomiAreenan paneelikeskustelussa opetusministeri Li Andersson (vas) varoitti puhumasta pandemian takia kadotetusta sukupolvesta.

– Meidän vastuulla on olla puhumatta kadotetusta sukupolvesta. Nyt on tehtävä kaikki voitava ja korjattava pandemian vaikutukset nuoriin, Andersson sanoi.

Keskusteluun niinikään osallistunut Kaarisillan yhtenäiskoulun rehtori Johanna Siitari oli samaa mieltä. Kadotetusta sukupolvesta puhuminen ei hyödytä, vaan on tehtävä töitä nuorten hyväksi. Koulu on muuttunut ja kasvattajia ovat nykyään yhä suuremmassa määrin monet muutkin aikuiset kuin vain opettajat ja rehtori.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskustelun 12.7. juonsi kirkkoherra Kari Kanala, joka marssitti esiin puheiden lomaan esimerkkejä konkreettisista teoista. Nuorten hyväksi jo kymmenellä paikkakunnalla toimiva Walk in -terapian esitteli idean isä Mikko Mäkelä.

Terapian ”pikkusisko” on Walk in Talk, jossa nuoret pääsevät juttelemaan kirkon työntekijän kanssa, mutta kyseessä ei ole lyhytterapia. Tätä toimintaa aloitellaan muun muassa Porissa.

Keskustelijat pitivät ideaa matalan kynnyksen kohtaamispaikoista erittäin hyvänä, varsinkin kun mielenterveysvastaanotoille on valtavan pitkät jonot. Näin nuoret pääsevät edes johonkin purkamaan pahaa oloaan ilman ajanvarausta ja maksua.

– Todella hieno idea. Nuoret tarvitsevat parempaa saavutettavuutta mielenterveyspalveluihin, Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Lukas Virtala sanoi.

Virtala totesi, että suorituskeskeinen ilmapiiri on omiaan lisäämään nuorten pahoinvointia. Nuorten tilanne ei ole helppo aikana, jolloin ilmastokriisi uhkaa ja Venäjän hyökkäyssota ahdistaa.

Opetusministeri Li Andersson sanoi, että tarvitaan monenlaisia keinoja nuorten tukemiseksi, koska nuorten tarpeet ovat erilaisia.

Sanoista tekoihin

Arkkipiispa Tapio Luoma muistutti syksyn seurakuntavaaleista, joissa 16-vuotiailla on äänioikeus. Tässä suhteessa kirkko on Luoman mukaan edelläkävijä.

– Aikuiset ja päättäjät, kertokaa tästä nuorille ja tarjotkaa heille mahdollisuutta asettua ehdolle seurakuntavaaleissa, Luoma kehotti.

Keskustelussa puhuttiin yksinäisyyden ehkäisemisestä, rippikoulun roolista, koulujen resursseista ja turvallisten aikuisten läsnäolosta nuorten elämässä.

Yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena sisältää paljon puhetta ja mielipiteitä. Kari Kanala mainitsi teorian, jonka mukaan sanat ovat tekoja. Siunaus on teko. Rakkaudessa sana ”tahdon” on teko.

Kari Kanala halusi lopussa mainita myös Jeesuksen.

– Jeesus löysi yksilön. Massoille hän puhui seuraamisen mahdottomuudesta, yksittäisiä ihmisiä hän kutsui seuraamaan. Siinä on hyvä malli, kun puhutaan nuorten hyvinvoinnista.

Lue myös:

SuomiAreena: Kun ahdistus iskee nuoreen, mitä kirkko voi tehdä?

Edellinen artikkeliSuomiAreena: Kun ahdistus iskee nuoreen, mitä kirkko voi tehdä?
Seuraava artikkeliLuonto puhuu: Onko uskontojen pohja yhteinen?

Ei näytettäviä viestejä