Aamukerhot ovat aiempaa suositumpia

Seurakunnat tarjoavat ensimmäistä ja toista luokkaa käyville koululaisille perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa. Koulupäivän jälkeisen ohjelman lisäksi lasten on mahdollista osallistua myös aamutoimintaan, jonka suosio on viime vuonna kasvanut merkittävästi. Aamupäivätoiminnan osalta viime vuoden tilastot osoittavat 50 prosentin nousua.

Seurakunnat ovat kuntien jälkeen suurin koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan palveluntarjoaja. Iltapäivätoimintaan osallistuvista koululaisista noin 20 prosenttia käy seurakuntien ryhmissä.

Vuonna 2014 hieman vajaa neljännes ikäluokasta, eli 42 000 lasta, osallistui seurakuntien päiväkerhotoimintaan. Yhteensä seurakuntien kaikkeen varhaiskasvatuksen kerhotoimintaan osallistui yli 82 000 lasta, kun mukaan lasketaan päivä- ja koululaiskerhotoiminnan lisäksi kesäkerhot ja pyhäkoulut.

Tavallisesti iltapäiväkerhoissa puuhastellaan niin sisällä kuin ulkonakin. Useimmiten tarjotaan mahdollisuus myös läksyjen tekoon. Lisäksi toimintaan sisältyy omaehtoista oleilua.

– On muistettava, että iltapäivään mennessä lapsi on tehnyt jo yhden työpäivän koulussa, toteaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiantuntija Heljä Petäjä.

Kuva: Jani Laukkanen

Edellinen artikkeliHelsingin Vapaa-ajattelijat pesee pois kasteita
Seuraava artikkeliVäitös rodusta ja rasismista: Kielen oppiminen ei ole neutraalia

Ei näytettäviä viestejä