50 000 nimeä täyteen – kansalaisaloitteessa vaaditaan Suomeen uutta aborttilakia

OmaTahto2020 -kansalaisaloite on kerännyt vaadittavat 50 000 nimeä, joten se otetaan eduskunnan käsittelyyn. Nimet tulivat täyteen nopeasti, sillä aloite laitettiin vireille 23.9.

Aloitteen tavoitteena on päivittää Suomen vuodelta 1970 oleva laki raskauden keskeyttämisestä ”nykyaikaiseksi, eurooppalaista lainsäädäntöä vastaavaksi ja raskaana olevan itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi”. Lakia vaaditaan muutettavaksi niin, että raskaana oleva saa pyytäessään keskeytyksen alle 12 viikkoa kestäneessä raskaudessa. Erillisiä perusteita tai kahden lääkärin erillisiä lausuntoja ei vaadittaisi.

Aloitteessa todetaan myös, että lääkkeellinen raskaudenkeskeytys on pääasiallinen keskeytystapa nykypäivänä. Siksi keskeytyksen toteuttaminen sairaalaolosuhteissa ei olisi aloitteen mukaan välttämätöntä, vaan keskeytys pitäisi mahdollistaa osaavassa terveydenhuollon yksikössä.

Aloite ei sisällä muutosesityksiä lääketieteellisistä syistä tai sikiödiagnostiikan perusteella tehtäviin keskeytyksiin eikä esitä muutoksia raskaudenkeskeytysten viikkorajoihin. Aloitteessa esitetään, että lakiin kirjataan selkeästi, että keskeytys olisi mahdollinen myös sosiaalisista syistä aina 20. raskausviikolle saakka. Tällöin luvan myöntäisi Valvira.

OmaTahto2020-lakialoitteen taustalla on Naisasialiitto Unioni. Sitä tukevat monet järjestöt, kuten Väestöliitto, Ihmisoikeusliitto, Suomen Kätilöliitto ja Suomen gynekologiyhdistys.

Aloitetta vastustava kristillidemokraattien kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsänen on kutsunut kansalaisaloitteen tavoitetta ”liukuhihna-abortiksi”, joka tulee torjua.

”Liukuhihna-aborttien sijaan tulisi kehittää tukitoimia naisille, jotka ovat tulleet raskaaksi vaikeassa elämäntilanteessa. On kestämätöntä, että hyvinvointiyhteiskunnassa vuosittain tehdään yli 9 000 raskaudenkeskeytystä sosiaalisin perustein. Sosiaalisia ongelmia tulee ratkoa sosiaalipoliittisin keinoin, ei elämään kajoamalla”, Räsänen sanoi tiedotteessaan.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliVanhoillislestadiolaiset antoivat julkisuuteen kannanoton uskonnonvapaudesta
Seuraava artikkeliJyväskylän rippileirin korona-altistuksesta jatkotartuntoja – tapauksia nyt yhteensä seitsemän

Ei näytettäviä viestejä