2013 oli uskontouutisten vuosi

Yhdysvaltalainen Huffington Post -uutissivusto on listannut vuoden 2013 uskontouutisten parhaimmistoa. Listalla on amerikkalaisten uutisaiheiden lisäksi paljon kansainvälisesti kiinnostavia ilmiöitä vuoden varrelta.

”Vuosi 2013 oli iso uskontouutisten vuosi. Vallanvaihto Vatikaanissa, kirkon ja valtion välit USA:ssa ja uskonnollinen jännite Lähi-idässä ovat vain muutama esimerkki siitä, miksi uskonto on näkynyt otsikoissa”, Huffington Post kirjoittaa.

Vuoden tärkeimmiksi uskontouutisiksi toimitus listaa muun muassa paavi Benedictus XVI:n syrjään vetäytymisen ja hänen seuraajansa Franciscuksen menestyksen sekä Talibania vastustaneen Malala Yousafzain.

”Malala antaa äänen islamin uudelle sukupolvelle”, Huffpost perustelee.

Listalle pääsi myös kristittyjen Lähi-idässä kohtaamat vainot sekä uskonnottomien sunnuntaikokoukset.

”Ei-uskonnolliset järjestöt saavat ihmettelemään, josko vuonna 2014 näkisimme ensimmäisen uskonnottoman kirkkokunnan muodostuvan”, toimitus kirjoittaa.

Huffington Postin lista:

10. Paavi Benedictus XVI eroaa

9. Seksuaalivähemmistöt saavat jalansijaa

8. Mielenterveysongelmat kirkossa

7. Sikhit taistelevat ennakkoluuloja vastaan USA:ssa

6. Juutalaisyhteisö määrittelee itseään

5. Naiset uskonnossa

4. Uskonnottomat organisoituvat

3. Kristittyjen vaino Lähi-idässä

2. Malala haastaa Talibanin

1. Paavi Franciscus

Lue tarkemmin Huffington Postista.

Edellinen artikkeliTalouselämä: Vapaa-ajattelijat saattavat käynnistää perheneuvonnan
Seuraava artikkeliEtelä-Sudan on rauhoittumassa

Ei näytettäviä viestejä