”Kehitysyhteistyöllä voidaan ehkäistä myös Venäjän vaikutusvallan kasvua Afrikassa” – Lähetysseura ja KUA kritisoivat kehitysyhteistyön lisäleikkauksia

Lähetysseuran toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala pitää kehitysyhteistyön uusia leikkauksia hyvin hankalina maailman köyhimpien ihmisten ja globaalin turvallisuuden kannalta.

”Ukraina häviää sodan ilman lännen apua” – kirkkohallituksen asiantuntija Riikka Porkola vieraili EKK:n johtoryhmän mukana Kiovassa

Ukrainalaisille Kirillin julistus oli Ukrainan ortodoksisen kirkon (OCU) mukaan viimeinen merkki siitä, että Venäjä ei tule säälimään heitä millään tavalla. – Jos he häviävät, heidät tuhotaan, tilanne on heille todella vakava. He eivät puhu patriarkka Kirillistä, vaan Kirillistä: heidän mukaansa kukaan kirkollinen johtaja ei voi siunata toisen kansan tuhoamista, varsinkaan toisen ortodoksisen kansan tuhoamista, Porkola kertoo.

Ekumeniaa elämäntarinoiden avulla – Global Christian Forum -verkoston konferenssi Ghanassa

Global Christian Forum -verkoston perusperiaatteiden mukaisesti puolet osallistujista kutsutaan perinteisistä kirkoista ja puolet uusista kristillisistä yhteisöistä, kuten helluntailaisista, evankelikaalisista ja globaalin etelän kotoperäisistä kirkoista.

Miljoona-avustukset Liperin, Kalajoen, Lopen ja Tammelan seurakuntiin – Kirkko­hallitus myönsi avustuksia rakennusten korjaus­hankkeisiin

Kirkkohallituksen täysistunto myönsi kirkollisille rakennuksille 10 miljoonaa euroa avustuksia. Kotimaa listasi suurimmat avustuksen saajat ja avustuskohteet hiippakunnittain.

Aapo Rikala kirjoittaa kirjeen viikossa – sitä voi kutsua jo harrastukseksi

Erikoiskirjastotovirkailija Aapo Rikala harrastaa kirjeiden kirjoittamista. Harrastus alkoi eräänlaisena vastaiskuna sähköposteille.

Merimieskirkko on valinnut papit ja kanttorit kausityöhön Kanariansaarille, Manner-Espanjaan ja itäiselle Välimerelle

Merimieskirkon johtava pappi Jussi Laine iloitsee hakemusten suuresta määrästä. – Tehtäviin tuli kymmeniä hakemuksia. Valintojen tekeminen näin osaavasta joukosta oli haastavaa.

Euran kirkkoherraksi valittu Kai Juvila vaihtoi ekonomin työt pappeuteen – ”Kutsumus oli niin vahva, että oli pakko”

Euran kirkkoherraksi valitun Kai Juvilan mukaan kaikkein tärkein lähitulevaisuuden kysymys on, miten voidaan vahvistaa seurakunnan läsnäoloa paikallisyhteisössä.

Kolumni: Rukous voi avata yhteyttä silloin, kun inhimillisesti sitä ei enää jaksa nähdä

Kirkolliskokouksessa on ollut monenlaisia jännitteitä, mutta on ollut ilahduttavaa huomata, miten erimieliset kristityt ovat voineet löytää yhteisiä ajatuksia rukouksen äärellä, kirjoittaa kirkolliskokousedustaja Janne Kaisanlahti.

Sydneyn kirkkohyökkäyksen kohteeksi joutui TikTok-julkkiksenakin tunnettu piispa Mar Mari Emmanuel

Sydneyn Wakeleyssa sijaitsevaan Hyvän paimenen kirkkoon tehtiin maanantaina 15.4. hyökkäys. Puukolla aseistautunut mies puukotti kuutta kirkossa ollut ihmistä, mukaan lukien hyökkäyshetkellä saarnannutta yhteisön piispaa Mar Mari Emmanuelia.

Kolumni: Rukous voi avata yhteyttä silloin, kun inhimillisesti sitä ei enää jaksa nähdä

Kirkolliskokouksessa on ollut monenlaisia jännitteitä, mutta on ollut ilahduttavaa huomata, miten erimieliset kristityt ovat voineet löytää yhteisiä ajatuksia rukouksen äärellä, kirjoittaa kirkolliskokousedustaja Janne Kaisanlahti.

Pääkirjoitus: Vuosikymmenten paineet purkautuvat Lähi-idässä

Tie rauhaan Lähi-idässä käy vain dialogin kautta ja kun molemmat osapuolet sitä tahtovat, kirjoittaa Freija Özcan pääkirjoituksessa.

Kolumni: Koska joku viimeksi sanoi kirkossa jotakin painavaa ja oikeasti mielenkiintoista?

Mielenkiintoiset ja samalla vakavasti otettavat julkimot ovat kirkossa nykyisin yhtä harvinaisia kuin hömötiaiset lintulaudalla, kirjoittaa Jussi Rytkönen kolumnissaan.

Näkökulma: Kamelikurjista roadmaneihin – kieli elää ja hengittää, mutta kekseliäisyyttä kaivataan

Niilo Rantala on huomannut kaipaavansa agricolamaista otetta tähänkin päivään. Miksi tyydymme puhumaan netistä, discoista, missiosta ja deittailusta? Eivätkö verkko, tanssipaikka, määränpää/tavoite ja riiuu sopisi parahultaisemmin? 

”Kehitysyhteistyöllä voidaan ehkäistä myös Venäjän vaikutusvallan kasvua Afrikassa” – Lähetysseura ja KUA kritisoivat kehitysyhteistyön lisäleikkauksia

Lähetysseuran toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala pitää kehitysyhteistyön uusia leikkauksia hyvin hankalina maailman köyhimpien ihmisten ja globaalin turvallisuuden kannalta.

”Ukraina häviää sodan ilman lännen apua” – kirkkohallituksen asiantuntija Riikka Porkola vieraili EKK:n johtoryhmän mukana Kiovassa

Ukrainalaisille Kirillin julistus oli Ukrainan ortodoksisen kirkon (OCU) mukaan viimeinen merkki siitä, että Venäjä ei tule säälimään heitä millään tavalla. – Jos he häviävät, heidät tuhotaan, tilanne on heille todella vakava. He eivät puhu patriarkka Kirillistä, vaan Kirillistä: heidän mukaansa kukaan kirkollinen johtaja ei voi siunata toisen kansan tuhoamista, varsinkaan toisen ortodoksisen kansan tuhoamista, Porkola kertoo.

Ekumeniaa elämäntarinoiden avulla – Global Christian Forum -verkoston konferenssi Ghanassa

Global Christian Forum -verkoston perusperiaatteiden mukaisesti puolet osallistujista kutsutaan perinteisistä kirkoista ja puolet uusista kristillisistä yhteisöistä, kuten helluntailaisista, evankelikaalisista ja globaalin etelän kotoperäisistä kirkoista.

Miljoona-avustukset Liperin, Kalajoen, Lopen ja Tammelan seurakuntiin – Kirkko­hallitus myönsi avustuksia rakennusten korjaus­hankkeisiin

Kirkkohallituksen täysistunto myönsi kirkollisille rakennuksille 10 miljoonaa euroa avustuksia. Kotimaa listasi suurimmat avustuksen saajat ja avustuskohteet hiippakunnittain.

Merimieskirkko on valinnut papit ja kanttorit kausityöhön Kanariansaarille, Manner-Espanjaan ja itäiselle Välimerelle

Merimieskirkon johtava pappi Jussi Laine iloitsee hakemusten suuresta määrästä. – Tehtäviin tuli kymmeniä hakemuksia. Valintojen tekeminen näin osaavasta joukosta oli haastavaa.

Kaupallinen yhteistyö

Kuuntele tästä Kirkon juhlien teemalaulu Arkipäivän taivaassa

Kirkon juhlat pidetään Tampereella 17.-19.5.2024. Juhlien teemalauluna on Arkipäivän taivaassa. Sen on säveltänyt ja sovittanut Sakari Löytty, sanat Jaakko Löytty.

Lukemisto

”Ukraina häviää sodan ilman lännen apua” – kirkkohallituksen asiantuntija Riikka Porkola vieraili EKK:n johtoryhmän mukana Kiovassa

Ukrainalaisille Kirillin julistus oli Ukrainan ortodoksisen kirkon (OCU) mukaan viimeinen merkki siitä, että Venäjä ei tule säälimään heitä millään tavalla. – Jos he häviävät, heidät tuhotaan, tilanne on heille todella vakava. He eivät puhu patriarkka Kirillistä, vaan Kirillistä: heidän mukaansa kukaan kirkollinen johtaja ei voi siunata toisen kansan tuhoamista, varsinkaan toisen ortodoksisen kansan tuhoamista, Porkola kertoo.

Aapo Rikala kirjoittaa kirjeen viikossa – sitä voi kutsua jo harrastukseksi

Erikoiskirjastotovirkailija Aapo Rikala harrastaa kirjeiden kirjoittamista. Harrastus alkoi eräänlaisena vastaiskuna sähköposteille.

Kirkko ja minä: Lestijärven kirkossa erityisen vaikutuksen tekee alttaritaulu Jeesuksen taivaaseen astumisesta

Anne Haasiomäki kertoo kotikirkostaan Lestijärvestä: Toholammin seurakunnan Lestijärven kirkko tuli minulle tutuksi ja tärkeäksi paikaksi jo varhain. Asuimme lapsuudessani varsin syrjässä ja menimme...

Luonto puhuu: Tikat ovat helposti havaittavia, ainakin äänensä puolesta

Luonto puhuu sarjassa Olli Seppälä kertoo tarinan rajaseudulla eläneestä opettajasta ja tikasta.

Mysteerikuva: Miksi kuvan henkilö on saanut kukkakimpun ja kuka hän on?

Kotimaan arkistonhoitaja kiittää lehden lukijoita. Teistä on ollut suuri apu on mysteerikuvien selvittämisessä.

Kirkon viestintäjohtajassa Eevu Heikurassa yhdistyvät perä­pohjalainen jämäkkyys ja karjalainen välittömyys­

Kirkon viestintäjohtaja Eevu Heikura sanoo, ettei kirkko ole konserni, vaan moniääninen yhteisö. Heikuran mielestä moniäänisyys on rikkaus.

Lastenohjaaja Ville Pasanen on voittanut lukuisia mestaruuksia biljardissa

Lukuisia mestaruuksia biljardissa voittanut Ville Pasanen haaveili aikanaan ammattilaisurasta. Hän sanoo olevansa edelleen kilpailuhenkinen.

Kirkko ja minä: Pornaisten kirkko on hyvin kuvauksellinen

Jouni Lignell kuvailee kotikirkkoaan Pornaisissa koristeelliseksi, mukavan oloiseksi sekä erittäin kauniiksi ulkoa ja sisältä.

Kulttuuri

Kirja-arvio: Miten mahduttaa 2000 vuotta 158 sivuun? – Marjut Mulari kirjoitti kirjan kristinuskon perusasioista

Kepeä kieli, nopea rytmi ja selkeä yleisote tekevät kirjasta hyvin rullaavan. En silti malta olla pohtimatta, kenelle kirja on kirjoitettu, kirjoittaa Niilo Rantala arvioidessaan Marjut Mularin kirjaa Usko tai älä.

Kirja-arvio: Owe Wikströmin muistelmat etsivät vastaista siihen miten ja miksi uskotaan

Kotimaa-lehdessä julkaistaan kirja-arvioita sekä kulttuurisivuilla että teologiassa. Olli Seppälä on arvioinut Owe Wikströmin muistelmat.

Atte Virolainen, Laura Friman ja Laura Hallamaa tarjoavat näkökulmia hyvään aikuisuuteen suhteessa lapsiin

Sattuvasti sanottua -palstalle toimitus valitsee otteita ajankohtaisista mediassa julkaistuista jutuista tai kolumneista.

TV-vinkki: Minari kuuluu niihin elokuviin, jotka tekisi mieli katsoa uudestaan vaikka heti

Parhaat elokuvat kestävät useamman katselukerran.

Tällä viikolla sattuvasti sanovat Maryam Abdulkarir, Teemu Laajasalo ja Janne Silvast

”Millainen Jumala sallii tämän? Kovin suurella äänellä ei kannata ruveta kysymyksiin vastauksia mestaroimaan. Kun lapsi tappaa toisen lapsen, ylittää se kaiken ymmärryksen.” Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo iltahartaudessaan Ylellä 2.4.

Arvio: Johtaako toksinen uho tuhoon? Helsingin Kaupunginteatterin Jerusalem kuvaa kamppailua kansakunnan sielusta

Pasi Lampela on ohjannut onnistuneesti Helsingin Kaupunginteatteriin Englannissa 2000-luvun parhaaksi näytelmäksi hehkutetun Jerusalemin.

Toimituksen blogipoiminta

Markku Orsila ja Jukka Hautala: Jos ei sopua ja yhteistä tietä synny, on kuitenkin tapahtunut iso muutos – Kaksi kantaa on nyt virallisesti olemassa

Olemme olleet keskeisesti mukana laatimassa kahden edellisen kirkolliskokouskauden aikana aloitteita, jotka ovat tähdänneet kirkossa vallitsevan avioliittokiistan ratkaisemiseen. Toivomus on ollut, että samaa sukupuolta olevien...

Teologia

Kolumni: Koska joku viimeksi sanoi kirkossa jotakin painavaa ja oikeasti mielenkiintoista?

Mielenkiintoiset ja samalla vakavasti otettavat julkimot ovat kirkossa nykyisin yhtä harvinaisia kuin hömötiaiset lintulaudalla, kirjoittaa Jussi Rytkönen kolumnissaan.

Gerontiuksen uni on koskettava matka kuolemanpelosta kiirastulen kautta Jumalan rauhaan

Kapellimestari Nicholas Collon innostui runoilijakardinaali John Henry Newmanin ja säveltäjä Edward Elgarin teoksesta Gerontiuksen uni.

Tuore väitöskirja tutkii Yhdysvaltojen uskonnollisen oikeiston maailmankuvan rationaalista perustelua

Yhdysvaltojen uskonnollinen oikeisto ei ole yksi järjestäytynyt liike tai organisaatio. Tutkija David Huisjenin mukaan kyseessä on väljä liittoutuma, joka haluaa luoda ja edistää sellaista lainsäädäntöä ja politiikkaa, jota pidetään Jumalan tahtoa edistävänä.

Uudessa Psalmien kirjan suomennoksessa minun paimeneni onkin Jumala, ei Herra

Tänään julkaistava suomennos on korostetun lukijalähtöinen ja tekee irtiottoja Lutherilta periytyvästä käännöstavasta.

Hengellinen elämä

Kotimaa live

Päätoimittajalla on asiaa: Metsä siistiksi

Kun maailman asiat ahdistavat, käytännön operaatio auttaa. Palmusunnuntaina Kotimaa medioiden päätoimittaja Freija Özcan siivosi lähikuusikossa Helsingissä.